Arton Vapaavuoro- Blogi

Minun “Facebook”- kokemukseni

Minun facebook kokemukseni rajoittuvat vajaan vuoden aikana tapahtuneeseen. Kirjautuneena olen toki ollut pitkään, mutta en ollut  löytänyt sieltä oikeita nappuloita mistä päästä eteenpäin. Facebookissa ei siis tapahtunut minun osaltani mitään vuosikausiin.

Sitten sovin siskonpojan kanssa että hän kutsuu minut kaverikseen facebookissa, jotta pääsisin eteenpäin tässä SOME- maailmassa.  Niin sitten tapahtui, löysin kaveripyynnön ja tietyn ajan kuluttua, aikani emmittyäni, hyväksyin kutsun.

Siitä seurasi tajunnan räjähdystä muistuttava tilanne. Siskonpojan kautta useat sukulaiset ja muut tutut bongasivatkin minut ja kaverikutsuja sateli. Minä itsekin tein muutamia kaveripyyntöjä, joihin kohteliaasti suhtauduttiin,

Aika vähän siellä kuitenkin on tullut mitään ajatuksia vaihdettua kenenkään kanssa. Se on sellaista "hyvää päivää kirvesvartta" juttua enimmäkseen. Hävettää tunnustaa etteivät ne jutut joita sinne on tullut, ole minua kovasti kiinnostaneet.

Toki olen osallistunut, tykännyt ja vastannutkin jotain aina välillä. Jotenkin kuitenkin on se tuntunut vähän sellaiselta ulkokullatulta jutulta koko homma.

Minä olen kirjoitellut varsin ahkerasti, sellaisia omintakeisia juttuja, sellaisia missä ei ole mitään haastetta, sellaista harmitonta höpinää enimmäkseen. Aluksi tuli tykkäyksiä minullekin, kai kohteliaisuutta tai jotain, nyt fanit ovat minut hylänneet.

Ajattelen kuitenkin tehdä SOMEeen sellaista juttua josta itse tykkään ja jonka kirjoittamisesta itse nautin. Jos muut ei tykkää niin ei siinä mitään, eivät sitten tykkää. Olisihan se kivaa jos tykkäisivät, mutta kun ei niin ei. Parempi on että ovat rehellisiä, kuin että antaisivat minun ymmärtää väärin..

Vähän on kuitenkin minulla siellä FC:ssä sellainen kummallinen olo että istun ravintolapöydässä yksin. Juttelen siellä kuitenkin omiani, mutta kukaan ei kuuntele. Muutkin juttelevat siellä omiaan, tai sitten ovat menneet kabinettiin keskustelemaan keskenään.

Minä olen siellä ravintolassa kaikkien näkyvillä ja pidän ääntä itsestäni, mutta kukaan ei kuuntele. Ne joko eivät huomaa minua, tai sitten eivät ole huomaavinaan.

Minussa itsessäni tietenkin on vika, se on selvä. En hallitse sosiaalista kanssakäymistä SOME:ssa. Enhän minä oikeastaan tiedä haluaisinko hallita sitä, kun en minä ole sitä oikein vielä hoksannut, että mitä se oikein on. Kai minä jotain  sosiaalista kanssakäymistä kaipaisin ja haluaisin, enhän minä muuten olisi SOMEssa.  

Mutta mitä ne kaikki muut SOME:ssa osallistuvat oikein haluavat?

Siitä en ole oikein päässyt perille, mutta haluaisin toki päästä siitä perille.

Voisihan sitä ihmisiltä suoraankin kysyä.

Mutta enhän minä oikein kehtaa.

Jos minulta sitä kysyttäisiin että mitä minä oikein haluan, niin  enhän minäkään tietäisi. Ehkä vastaisin että sitä minä juuri olen etsimässä, että mitä minä oikein haluan, mutta en kyllä löydä mitään vastauksia siihen, en ainakaan SOME:sta

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä en ymmärrä tuon tykkäilyn mielekkyyttä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Minä en ymmärrä tuon tykkäilyn mielekkyyttä."

:)
Minäkin luultavasti ymmärrän sen "tykkäilyn" merkityksen täysin väärin.
Enkä minä edes kehtaa sanoa miten minä sen ymmärrän.

Mutta nämä "tykkäämiset" on niitä asioita joita sosiaalisten ihmisten ei tarvitse koskaan miettiä. Se on niille päivänselvää, itsestään selvää, äidin maidossa imettyä. Minä epäsosiaalisena, saan omasta puolestani turhaan pähkäillä sitä asiaa koko ikäni, mutta eihän se silti aukene.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Nykyihmisen vallitseva muoto: tykkäilyn perusteella ohjailtuva.
Meillä vanhoilla jäärillähän on vielä oma tahto.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #4

Minä tykkäilen siellä yleensä kivoja kuvia ja meidän Usalaisten kirjoituksia, jos ne mielestäni ovat hyviä. Itse jouduin sinne vähän kuin vahingossa.. Ystäväni pyrki mepiksi ja kirjoitin joitakin kannustusjuttuja hänen puolestaan ja sen jälkeen alkoi tulla eri kansanedustajilta kaveripyyntöjä vähän joka puolueesta. Se olikin aluksi ihan kiinnostavaa lukea heidän FB-sivujaan ja vaikka nyt käyn enää muutaman kerran viikossa katsastamassa sivujani, niin en sitä pidä mitenkään tärkeänä tai elämääni muutenkaan rajoittavana.

Varsinaisia vanhoja ystäviäni siellä on mukana vain kourallinen ja heidänkin kanssaan pääasiallinen kommunikointi tapahtuu kokonaan muualla.. Enemmän tämä on leikkiä ja tykkäämiset ovat ystävällinen ele, joka täällä Usalaistenkin kesken on kiva tapa, jos nyt jonkun kirjoituksesta erityisesti tykkää:) Linkit joihinkin mielenkiintoisiin aiheisiin tai tapahtumiin ovatkin kuvien ohella niitä parhaita kokemuksia ja siksi pysyn siellä edelleen. Ihan toisten arkipäivän tapahtumat sivuutan ihan kevyesti, mutta ne ovat toisille varmaankin tärkeitä tuoda esille ja siinä mielessä puolustavat paikkaansa.

Luulen, tai oikeastaan tiedän, että suurin kiusa monille on liian suuri FB-ystävien joukko, toisilla tuhansia ja politiikoilla puhutaan jo kymmenistä tuhansista ja silloin koko etusivu menee useimmiten vauhdilla ohi! Kuka niitä jaksaa kaikkia lukea? Minulla on alle viisikymmentä ja EU:hun pyrkineellä ystävälläni on lähes tuhat kaveria ja aloitimme sentään yhtä aikaa:)

Sain yhdessä vaiheessa ystäväpyyntöjä kymmenen kappaleen erissä monta kertaa vuorokaudessa, mutta sellaisia kimppajoukkueita en hyväksynyt kertaakaan.
Katson, että määrä ei ole minulle itseisarvo, vaikka kuulunkin nyt näin pienellä "kavereiden" määrällä siihen kaikkein alimpaan kastiin:)
Nyt aloin taas jaarittelemaan niitä näitä, mutta missä olikaan se pihvi ja varsinainen kysymys?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #8

"Katson, että määrä ei ole minulle itseisarvo, vaikka kuulunkin nyt näin pienellä "kavereiden" määrällä siihen kaikkein alimpaan kastiin:)"

No, minä olen kyllä alempaa kastia, kun jo kymmenen kohdalla tajusine että eihän näistä kaikista voi huolehtia ja tuli pakokauhun kaltainen tila. Mistä ihmeestä sellainen ajatus on tullut minun päähäni että ystävistä pitäisi huolehtia? Ainakaan se ystäväsi kansanedustaja ei millään pysty siihen. :)

"Nyt aloin taas jaarittelemaan niitä näitä, mutta missä olikaan se pihvi ja varsinainen kysymys?"

Ei tässä mitään pihviä, täällaista jaaritteluahan tämä on minunkin puoleltani. Mutta kun nyt oikein ajattelen, niin minun pihvini on kai siinä juuri että etsin sitä pihviä, minkä olen olettanut tässä hommassa olevan, mutta enpäs ole löytänyt, enkä päässyt haykkaamaan.

Mutta kirjoittelu on kivaa ja aion jatkaa, riippumatta siitä tykkääkö kaverit facebookissa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #8

Kai kyse oli siitä mitä mieltä on FB:ssä, ja vastasit siihen perusteellisesti omalta kantiltasi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Nykyihmisen vallitseva muoto: tykkäilyn perusteella ohjailtuva.
Meillä vanhoilla jäärillähän on vielä oma tahto.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Hei Arto,

minulla on ihan samanlainen kokemus naamakirjasta. Monta vuotta sitten liityn siihen. Kirjoitin heiman pidemmän jutun. Siihen tuli systeemiltä vastaus, että tämä on liian pitkä. Ehkä sellaista rajoitetta ei enää ole, mutta päättelin samaa kuin sinä, miksi tiedotan koko ajan ystäville, mitä olen tehnyt tai juuri tekemässä. Parhaassakin tapauksessa ne jäävät juuri "hyvää päivää kirvesvartta" -tasolle. Kai minussakin on jotakin vikaa kun en ymmärrä mikä juoni siinä on. Minusta ystäviin voi pitää yhteyttä puhelimella ja sähköpostilla.

Yritin lopettaa "jäsenyyteni" ja luulin jo onnistuneenikin. Sitten taas sain viestin, "Tervetuloa takaisin FaceBookiin". En vieläkään tiedä mistä tämä tervetulotoivotus aktivoitui.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

g+ yritti tyrkyttää itsensä minulle kysymällä: eikö olisi kiva kun kaikki kaverisi aina tietäisivät missä milloinkin olet?
No, ei todellakaan.
Vähän aika minulla oli puhelimessa joku whatsuppi kun poikani sanoi lähettävänsä helposti kuvia sillä. Poistin kuitenkin ohjelman kun se vei vain tilaa.
Face-bookia olen visusti karttanut. Minulle riittää tämä rupattelu Usarissa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Face-bookia olen visusti karttanut. Minulle riittää tämä rupattelu Usarissa."

Kyllä minulekin riittää tämä Usari hyvin pitkälle.
Ei minulla ole edes varalaskeutumispaikkaa
jos lennän täältä ulos.
Tämä on kiinnostavin foorumi
jos lähtö tulee niin katsotaan läytyykö mitään.

F-bookissa aion jatkaa yksinpuhelua kantapöydässä,
pitäkööt vain omituisena,
ei se haittaa
ja pitäneehän se paikkansakin ..... se omituisuus :)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Tuo WhatsApp on todella kätevä kuvien vaihtoon kun se ei edes maksa mitään. Muistaakseni se on täysin ilmainen vielä vuoden tai kaksi? Me käytämme sitä ahkerasti kuvien vaihtoon lastenlasteni kanssa.
Tänäänkin sain ekaluokkalaiselta kuvan oravasta, joka kiipesi puun runkoa ylös ja tunnin päästä tuli uusi kuva koristellusta hautakummusta, kun orava ressu oli pudonnut puusta ja tytöt olivat sen juhlallisesti haudanneet.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Tänäänkin sain ekaluokkalaiselta kuvan oravasta, joka kiipesi puun runkoa ylös ja tunnin päästä tuli uusi kuva koristellusta hautakummusta, kun orava ressu oli pudonnut puusta ja tytöt olivat sen juhlallisesti haudanneet."

Olipa surullista.

Isoäidin on tietenkin oltava mukana lastenlasten elmässä, ilossa ja surussa. Sillä tavalla elämän tapahtumat moninkertaistuvat. Jotkut taas ajattelevat ettei elämässä tarvitsisi olla niin paljon tapahtumia. Kaikki eivät yksinkertaisesti jaksa jakaa elämäänsä muiden kanssa, tai osallistua muiden elämään.

Mutta jonkinlainen yhteisöllisyyden kipinä kai elää kaikissa ihmisissä ja sitä tasapainoa kai sitten haeskellaan myös näillä SOME:n menetelmillä. Aika hankalaa se on siellä SOME:ssakin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #12

Täällä vilisee oravia, en yhtään surisi vaikka joku kuolisi; ne ovat vikkeliä nappaaman linnunmunia ja poikasia. Täällä näke kovia tappeluita pesuettaan puolustavien rastaiden ja oravien välillä.
En ole ikinä nähnyt oravan putoavan puusta. Olikohan se poikanen?
Ihminen on yhteisöllinen eläin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #14

"En ole ikinä nähnyt oravan putoavan puusta. Olikohan se poikanen?"

Kyllä oli ja häntäkin näytti olevan kovin surkeassa kunnossa eli melkein karvaton.
Meillä on täällä oravia ihan kohtuullinen määrä, joten varsinaisia taisteluja en ole juuri nähnyt niiden ja lintujen välillä...onneksi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #15

Täällä olen nähnyt niitä taisteluita joka kevät. Viime vuonna jäin seuraamaan kuin punakylkirastaspari kiivaasti puolusti pesäänsä oravan sinnikkäiltä hyökkäyksiltä. silloin toivon, että olisi ollut riittävän laadukas kamera tapahtuman videointiin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #14

"Täällä vilisee oravia, en yhtään surisi vaikka joku kuolisi; "

Täälläkin on välillä ollut oravia vähän liikaa.
Onhan niitä toisaalta ihan mukava seurailla.

Mutta nyt niitä ei näy eikä se kyllä yhtään haittaa.
Liekö joku ovela peto napannut nämä puolikesyt oravat.
Tai sitten joku tauti on tappanut.
Sellaista on elämän kulku.

Naapuri oli nähnyt ketun keskellä kirkasta päivää.
Rohkea kettu, sellainen citikettu kai.
Mutta tuskin ketut oravaa kiinni saa
Ehkä se on joku näätä tai pöllö.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #16

Poikani otti joskus kouluaikoiina sarjan jossa naapurin kissa syö oravan. Lopulta ei ollut kuin häntä jäljellä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #17

Minulla oli pikkupoikana lemmikkioravua,
haettu metsästä oravanpesätä.
Laitonta hommaa kai nykyään.
Kun ne kasvoi niin ne yleensä karkas
jos ennättivät,
ellei kissa ennättänyt nappaamaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #19

Minulla taas oli aina verkolla pyydystämiäni pikkuisia kaloja ja pieniä sammakoita....ne taas kuolivat tai karkasivat. Hautojen tekemistä riitti.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Näin aamutuimaan olisin tuon orava-jutun jättänyt täälläkin kertomatta:) Se on juuri niitä turhan pieniä asioita, jotka esim. FB:ssä julkaistuna olisi vaatinut kuvat mukaansa...ehkä se silloin olisi ylipäätään joitain ihmisiä kiinnostanut? Enpä tiedä josko silloinkaan?

Sinänsä on aika kiinnostavaa miten täälläkin hyvin helposti "tutustuu" ihmisiin pelkkien kirjoitusten perusteella ja niistä muodostuu jonkinlainen yhteys, oikea tai väärä, mutta ne omat "lemppari" ihmisten blogit ja kommentit tulee melkein aina luettua. Aika vain on harmillisen rajallinen, varsinkin näin kesällä kun aurinko kutsuu pihatöihin:)

Kaikkien ihmisen tarve yhteisöllisyyteen on varmasti vahva ja näin SOME:ssa se käy varsin helposti kun ajanvalinta on omissa käsissä ja kukaan ei pääse kuitenkaan liian lähelle omaa reviiriä, jos ei itse sitä halua. Oikeassa elämässä se ei vain aina oikein toteudu ja siksi juuri näin on hyvä:)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kaikkien ihmisen tarve yhteisöllisyyteen on varmasti vahva ja näin SOME:ssa se käy varsin helposti kun ajanvalinta on omissa käsissä ja kukaan ei pääse kuitenkaan liian lähelle omaa reviiriä, jos ei itse sitä halua. Oikeassa elämässä se ei vain aina oikein toteudu ja siksi juuri näin on hyvä:)"

Niin, se kai on geneissä tai tunteissa, tai mantelitumakkeessa, se reviiriajattelu ja toisaalta se tarve löytää liittolaisia. Siinä ne vain taistelee keskenään, ne primäärit vietit, emmekä mahda sille mitään, ei järjellisellä ajattelulla, eikä muuten, ei millään konstilla.

Toisilla reviiriajatelu, oma reviiri, on tärkein, toisilla taas ne kaverit. Kumpi nyt sitten on parempi?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Hei Arto,

kunnioitan tapaasi keskustella, tuot omat näkemyksesi asiallisesti esilille, mitä minä kommentoin. Et ole koskaan mennyt ad homien tyyppiseen kommentointiin. Siitä tykkään.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset